10 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA



1. En ole niin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, kuin voisi luulla. Joku voisi luulla esimerkiksi snapchatin perusteella, että olen sosiaalinen ekstrovertti. Todellisuudessa olen kuitenkin introvertti, joka lataa akkuja yksin ollessa ja kuluttaa energiaa sosiaalisissa tilanteissa. Ystävät on minulle todella tärkeitä, mutta tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa pysyäkseni energisenä. Snapchat jorinat on hauska tapa purkaa omia ajatuksia.

2. Olen eronnut kirkosta. Erosin kirkosta pitkän pohdinnan jälkeen noin puolitoista vuotta sitten.

3. Uskon Jumalaan, maailmankaikkeuteen, rakkauteen, voimaan, joka asuu meissä jokaisessa. Se rakastaa kaikkia ja kaikkea tässä maailmassa. Mielestäni ihmisen ei tarvitse kuulua minkään uskontokunnan alle uskoakseen Jumalaan. Uskonto on vapaa kaikille.

4. Olen ollut avoliitossa kolme kertaa. Mun historiassa on kolme parin vuoden kestänyttä avoliittoa. Asuttiin saman katon alla, mutta aina jostakin syystä lusikat meni kuitenkin jakoon. Minulla on ollut tapana ihastua rohkeisiin ekstrovertti miehiin, joista olen saanut itse tasapainottavaa voimaa ja energiaa omalle introvertti luonteelleni. Samalla ristiriidaksi taisi tulla heidän sosiaaliset tarpeensa ja minun rauhan kaipuu.

5. Tunteet on elämäni kompassi, etenkin niissä elämän suurissa kysymyksissä. Toisinaan tulee tilanteita, kun on annettava tilaa myös loogiselle ajattelulle, mutta pääsääntöisesti olen enemmän tunne-, kuin järki-ihminen. Au pairiksi lähteminen 26-vuotiaana, ura kesken, koko elämä vasta alkamssa (Suomessa), oli esimerkiksi tunteisiin perustuva ratkaisu.

6. En käytä alkoholia ja tupakkaa. En ole koskaan polttanut tupakkaa. Joskus teini-iässä maistoin, mutta se ei ollut mun juttu. Alkoholia käytin nuorempana enemmän, kun juhlittiin kavereiden kanssa viikonloppuisin. Nykyään olen kai kasvanut siitä ajasta ohi, eikä alkoholi enää maistu. Satunnaisesti minut saa houkuteltua ottamaan lasin tai kaksi viiniä, mutta siihen se sitten jääkin.

7. Seurustelen. Tätä uutista ei olla julkisesti kovin paljon hehkutettu, mutta ollaan seurusteltu Darrylin kanssa jo jonkin aikaa. Tavattiin ekan kerran lähipuistossa aamulenkillä. <3

8. En halua ottaa lemmikkieläintä. Eläimet on ihania ja pientä koiranpentua hoivatessa koirakuume kyllä yltyy, mutta en ole valmis ottamaan vastuuta eläimestä ainakaan toistaiseksi. Koira ei ole mikään seinäruusu, vaan sille on pyhitettävä aikaa, maksettava eläinlääkäri, se on kuin perheenjäsen. Ehkä sitten, kun elämä on vakaata, on koti, parisuhde, työ ja sitä rataa. On ne jokatapauksessa tosi suloisia ja ihania!

9. Olen mukavuudenhaluinen. Minusta on tullut vuosien mittaan todella mukavuudenhaluinen pukeutumisen suhteen. Käytän harvoin korkokenkiä, mutta omistan muutaman parin. Pukeudun mieluummin mukaviin, rentoihin vaatteisiin, kuin farkkuihin ja korkokenkiin. Toki toisinaan on kiva laittautua ja lähteä vaikka ulos syömään.

10. En käy baareissa, tai yökerhoissa. En yksinkertaisesti viihdy nykyään baareissa ja yökerhoissa, mutta minut saattaa saada houkuteltua rauhalliseen paikkaan juomaan lasin viiniä ja keskustelemaan. Nuorempana olin oikea bilehile, joten siitäkin taisi tulla mitta täyteen.

-M

2 kommenttia

  1. Oletko muuttanut kuinka nuorena jo kotoa pois? Jos siis olet jo kolmesti ehtinyt avoliitossakin asua :)
    Ja onnea seurustelusta, selittää hieman miksi olet ruvennut epäröimään suomeen paluuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen muuttanut pois kotoa 16-vuotiaana opiskelupaikan turvin. Muistan vieläkin, että oli kova itsenäistymisen siihen aikaan. Kiitos onnittelusta! :)

      Poista